Urheilu ja seikkailu

    Matkajuht

    Seikkailumatkoja järjestävä Matkajuht vie vieraansa Viron oman ”Atlantiksen”, Rummun uponneen avolouhoksen aavemaisiin maisemiin. 

    Vanha louhos sijaitsee noin 45 kilometriä ja 45 minuuttia Tallinnasta lounaaseen eli Haapsalun suuntaan. Neuvostovuosina siellä louhittiin kalkkikiveä läheisen Murrun vankilan työvoimalla, mutta kun työt 1990-luvulla seisahtuivat, pohjavesi nousi peittäen louhoksen alleen. Rakennusten lisäksi veden valtaan jäivät piikkilanka-aidat, työkoneet sekä nyt vedenalaisena metsänä näyttäytyvät puut ja pensaat.

    Matkajuht järjestää veneretkiä louhoksen upottaneelle Rummun järvelle – ja tekee sen vasta auringon laskettua. Matkaa taitetaan valaistulla aluksella, jonka kajossa vedenalainen maailma paljastaa kummitusmaiset salaisuutensa aivan uudella tavalla. Veneretkiä järjestetään myös kesäkauden ulkopuolella huhtikuusta lokakuuhun.
       
    Ennakkotilauksesta myös kuljetukset Tallinnasta Rummulle ja takaisin. 
    Jaa