Kringel on viihtyisä vegaanikahvila Tallinnan sydämessä. Kaikki hyllyillä olevat leivonnaiset, kakut ja leivonnaiset olevat valmistuneet ilman munaa, voita ja maitoa. Ja suuri osa niistä Janen taitavissa käsissä.
Kello on puoli viisi aamulla. Tallinna nukkuu yhä, kadut ovat tyhjiä, eivätkä edes raitiovaunut ole vielä lähteneet liikkeelle. Koidu- ja Planeedi-kadun kulmassa sijaitsevan Kringel-kahvilan keittiössä on talvesta huolimatta jo mukavan lämmintä. Uunissa tuli palaa räiskyen, pöydät ovat jauhoisia, ja Jane touhuaa niiden ympärillä. Hän on parikymppinen nuori leipuri, jolla on tarttuva hymy ja joka aloittaa päivänsä, kun useimmat meistä vielä nukkuvat.
– En ole lainkaan aamuihminen, hän hymyilee. – Kello soi varttia vaille kolme, työpäivä alkaa puoli viideltä. Mutta todella herään vasta silloin, kun ensimmäiset sämpylät alkavat kohota ja keittiö tuoksuu hyvältä.

Janen matka leipuriksi ei kuitenkaan alkanut lainkaan kahvilan keittiöstä, vaan mummolasta Saarenmaalta. – Meillä oli tapana tehdä mummon kanssa kaikki lihapiirakat jokaiseen jouluillalliseen, hän muistelee. – Olin pieni, mutta pidin todella siitä tunteesta, että voimme tehdä jotain yhdessä ja se menee koko perheen pöytään.
Yksi muisto on jäänyt erityisesti mieleen: pannukakku, joka ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. – Odotin mummoani töistä kotiin ja halusin yllättää hänet. Ajattelin, etten vaivaudu paistamaan niitä pannukakkuja kerrallaan, vaan kaadan koko taikinan kerralla pannuun, hän nauraa. – Reunat kypsyivät vihdoin, keskellä oli vielä vetelää, eikä se rehellisesti sanottuna maistunut kovin hyvältä… mutta he söivät sen silti, Jane muistelee, kuinka hän tykkäsi kokeilla keittiössä jo lapsuudessaan.
Jos joku olisi lukiossa kertonut Janelle, että hänestä tulee leipuri, hän olisi luultavasti nauranut. Koulussa hän piti sen sijaan matematiikasta.
– Lukion jälkeen en tiennyt tarkalleen, mitä tehdä. Otin vuoden vapaata ja etsin sivutoimista opiskeltavaa. Niin päädyin kirjanpitoon, nuori leipuri muistelee.
Hän opiskeli, työllistyi alalleen ja toimi useita vuosia numeroiden maailmassa. Mutta jossain mieleni perimmäisessä kolossa halusin silti tehdä jotain käsilläni. – Kirjanpito sopii minulle itse asiassa hyvin, mutta se on hieman kuivaa työtä. Siksi kaipaankin lisäksi asioiden tekemistä käsin.
Käännekohta tuli yllättäen. Jossain vaiheessa teki mieli leipoa kringel. Hän kokeili kotona, tarjosi perhetutulle ja sai kysymyksen, jota ei unohtunut: – Hän kysyi minulta vilpittömästi, olinko opiskellut leipuriksi, koska hän haluaisi tilata minulta. Se oli ensimmäinen kerta, kun joku oli nähnyt minut oikeana leipurina. Vaikka en ollut varma taidoistani, tein hänelle kringelit, ja uskon, että rohkeus tuli siitä.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Jane näki Facebookissa ilmoituksen: talvinen opiskelijavalinta leipurin alalle. – Ajattelin, että minulla on hieman vapaa-aikaa, olin kiinnostunut aiheesta ja kurssi kestää vain vuoden. Hain… ja minut valittiinkin.
Hän opiskeli leipuriksi Kuressaaren ammattikoulussa, kävi kerran kuukaudessa Saarenmaalla koulussa ja mummolassa sekä työskenteli lopun aikaa Tallinnassa. Työharjoittelu oli suoritettava leipomossa, ja niin hän päätyi Kringeliin. – Tein täällä oppisopimuskoulutuksen ja jäin tänne heti sen jälkeen. Nyt teen kahta asiaa yhtä aikaa – kirjanpitoa ja leipomista – ja rehellisesti sanottuna se on minulle täydellinen tasapaino.
Ajatus päivän aloittamisesta ennen auringonnousua saattaa kuulostaa romanttiselta, mutta Jane ei salaa, että tämä on työn vaikein osa. – En ole luonteeltani aamuvirkku, mutta jotenkin olen onnistunut. Sillä välin otan pienet päiväunet töiden jälkeen, ja sitten elämä jatkuu.
Kaikki tämä sen varmistamiseksi, että myös kaikkein varhaisimmat syöjät pääsevät käsiksi leivonnaisiin. – Ensimmäisten sämpyläkorien on oltava täynnä kello kahdeksan, viikonloppuisin kello yhdeksän, hän selittää. – Tähän väliin mahtuvat kaikki kringel- ja muut tilaukset. Yleensä teemme kaksi sämpylävuoroa. Ensimmäisen aamulla, toisen myöhemmin tuleville asiakkaille.
Kun kävijä avaa aamulla Kringelin oven ja näkee tiskin täynnä kanelipullia, sämpylöitä, kakkuja ja suolaisia leivonnaisia, ei näytä siltä, että joku olisi herännyt aamuneljältä ja alkanut sekoittaa taikinaa. Mutta niinhän se aina on.

Kringel-leipomossa leipureiden on jatkuvasti koeteltava luovuuttaan. Joka päivä syntyy ”päivän kringel”, jonka ideasta sovitaan aamulla. – Se on paikka, jossa voimme ilmaista luovuuttamme, Jane sanoo. – Joskus kotona mietin, mitä makuja haluaisin kokeilla. Joskus vain katselen, mitä kaapeissa on, ja yhdistelen makuja.
Eräänä talviaamuna hän kävi läpi keittiön varastot: biscoff-kreemiä ja tyrnihilloa. – En oikeastaan pidä tyrnistä, mutta ajattelin laittaa ainekset yhteen ja katsoa, mitä tapahtuu. Aluksi en edes halunnut maistaa sitä. Mutta kun kokeilin sitä, olin todella yllättynyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni tyrni maistui minulle todella hyvältä.
Kaikki kokeet eivät tietenkään ole tarkoituksenmukaisia. – Halusin tehdä hieman mausteisemman kringelin, joten lisäsin kanelitäytteeseen piparkakkumaustetta ja kardemummaa. Olin täysin sekaisin ja laitoin ainakin neljä kertaa liikaa mausteita. Tulos… oli hyvin mausteinen. Perheeni piti siitä vähän, ystäväni söi sitä mielellään, mutta en uskaltanut laittaa sitä tiskille, hän nauraa.
Hän pitää kuitenkin virheistään oppimista olennaisena osana leipurina toimimista. – Aina ei onnistu. Mutta joka kerta miettii, mitä tekisi seuraavalla kerralla toisin. Se auttaa kehittymään koko ajan.
Kringel on vegaanikahvila, mikä tarkoittaa, että kaikki pullat, kakut ja suolaiset välipalat valmistetaan kasvipohjaisista raaka-aineista. Ulkopuolisen silmissä tämä voi tuntua rajoitukselta, mutta Janelle se on jännittävä haaste.
– Viime vuosina vegaanisten raaka-aineiden valikoima on laajentunut niin paljon, hän sanoo. – Meillä on esimerkiksi juustokierre, joka maistuu aivan tavalliselta juustokierteeltä. Asiat ovat vain kehittyneet niin paljon.
Se on muuttanut myös hänen omaa makuaan. – Olen viime aikoina tottunut niin paljon vegaanisiin juttuihin, että kun jossain kokeilin tavallista pinaattipiirakkaa, jossa oli oikeaa voita, aistin vain… lehmän makua, hän nauraa. – Se on varmasti hyvä tuote, mutta kieleni on vain tottunut eri makuun.
Kun kyse on laskiaispullista, Janen silmät syttyvät. Tallinnan laskiaispullafestivaali tuo Kringeliin entistä enemmän sämpylöiden ystäviä. Ja hän on valmis siihen.
– Luulen, että laskiaispullastamme tekee erityisen juuri kerma, hän sanoo hieman salaperäisesti. – Olen kokeillut sitä tavallisen kermavaahdon kanssa, mutta se ei vain ole sitä. Meidän kermamme on täysin erilaista. Erityistä. Sitä täytyy kokeilla itse.
Se, mitä sisällä on, on kuitenkin edelleen mysteeri. – Voi, en tiedä, saako sen sanoa noin, parempi olla ottamatta riskiä, Jane nauraa. – Sanotaan vaikka, että reseptiä ei saa, mutta sitä voi varmasti maistaa.

Janella on myös viesti kaikille, jotka miettivät, voisiko leipurin ura olla heidän tiensä. – Mielestäni kaikkien pitäisi ainakin kokeilla sitä, hän sanoo. – Se on niin luovaa työtä. Kaikki ei tietenkään onnistu, mutta jokainen epäonnistuminen opettaa. Ja kun vihdoin onnistuu… kun katsoo sitä kringeliä tai sämpylää ja ajattelee – voi luoja, minä tein sen itse… se on niin hyvä tunne.
Voit myös tuottaa iloa niin monille muille. – Leipurina voi aina piristää jotakuta. Ihmiset tilaavat kringeleitä juhlistaakseen jotain. Aluksi sinulla on vain jauhot, vesi, hiiva ja sokeri. Ja yhtäkkiä sinulla on jotain, joka saa jonkun hymyn huulille. Se on aivan erityinen vastuu.
Kello on jo alkanut tikittää. Ainakin Janelle. On myöhäisaamu, jolloin kahvilavieraat nauttivat ensimmäisistä latte-siemauksistaan ja tiskillä tehdään vaikeita päätöksiä kringel-kappaleiden, leivonnaisten ja sämpylöiden välillä. Samaan aikaan keittiön ovien takana alkaa kohota jo uusi taikina. Janelle tämä on kuitenkin vain yksi monista päivistä Kringelin keittiössä, jossa hän tekee sitä, mitä todella rakastaa.