Rukis leipomossa asiat tehdään sydämellä. Täällä käsityötaito, luovuus ja hyvän raaka-aineen kunnioittaminen kohtaavat, ja juuri tässä rytmissä työskentelee Jelena Tega – kondiittori, jolle leipominen on luontevaa. Se on luova prosessi ja taito, joka on kehittynyt ajan mittaan kokemuksen, kokeilujen ja oppituntien myötä.
Jelenan matka leipomiseen ei alkanut suurkeittiössä vaan kotona, jossa leipominen oli luonnollinen osa arkea. Nykyään hän on työskennellyt kondiittorina yli kolme vuotta, ja hän on tuonut mukanaan sekä lapsuuden varhaisia muistoja että ammattikokemusta.
”Äitini ja mummoni olivat suurimmat innoittajani”, Jelena muistelee. ”He kokkailivat aina jotain teen särpimeksi, ja minä olin aina heidän vierellään.”
Kotikeittiö oli paikka, jossa ruoanlaitto ei ollut erityinen tapahtuma vaan osa yhdessä vietettyä aikaa. Piirakat, pullat ja keksit tuntuivat valmistuvan itsestään, ja reseptit siirtyivät sukupolvelta toiselle käsinkirjoitetuissa muistikirjoissa. Vanhojen keittokirjojen ja -lehtien suosikkeja jäljennettiin käsin, säilytettiin, päivitettiin ja annettiin eteenpäin. Tämä johti ymmärrykseen siitä, että hyvät maut ja taidot eivät katoa, vaan elävät edelleen.

Jelenan ensimmäinen itsenäinen leivonnainen oli kada-piirakka. Vasta myöhemmin hän sai tietää, että kyseessä oli tunnettu georgialainen leivonnainen. Noin kymmenvuotisena hän leipoi ensimmäisen kakun uudenvuodenaattona – hunajakakun.
”Siitä tuli herkullista ja erittäin maukasta”, hän muistelee. ”Se oli perheelle suuri yllätys.”
Nämä ensimmäiset kokemukset eivät vielä merkinneet tietoista uravalintaa, mutta ne antoivat turvallisuuden tunnetta ja rohkeutta kokeilla. Keittiö oli paikka, jossa erehtyminen oli sallittua ja oppiminen oli luonnollista.
Jelena tunsi jo nuorena tyttönä voimakasta halua luovuuteen ja visuaaliseen ilmaisuun ja aloitti opinnot Tallinnan taidekoulussa. Sieltä on peräisin myös hänen nykyinen näkemyksensä kondiittorin työstä.
”Pidän leivonnaisia syötävinä taideteoksina”, hän sanoo. Muoto, rakenne, väri ja maku ovat hänelle yhtä tärkeitä. Leipominen ei ole vain tekninen taito, vaan tapa ilmaista itseään ja jakaa jotain hyvää muiden kanssa.
Taidekoulutausta on antanut Jelenalle hyvän tasapainon ja sommittelun tajun. Olipa kyseessä sitten kakku, piirakka tai laskiaispulla – jokainen yksityiskohta on tärkeä, ja sen on sovittava kokonaisuuteen.
Jelena arvostaa leipomossa eniten päivittäistä luovaa prosessia. ”Se on minulle eräänlaista meditaatiota”, hän kuvailee. ”Keskityt, teet työsi ja samalla tiedät, että tuotat jollekin iloa.”
Ammatilla on tietysti myös käytännöllinen puoli. Aikaisin herääminen kulkee käsi kädessä leipomisen kanssa. ”Kun muut vielä nukkuvat, sinä jo laitat ruokaa”, sanoo Jelena. Tämä rytmi vaatii totuttelua, mutta siitä on tullut osa arkea, jossa on oma rauhansa.
Kun Jelenalta kysytään hänen lempiresepteistään, hän mainitsee ensimmäisenä jäätelöllä täytetyt browniet. ”Rakastan suklaan tuoksua ja makua”, hän sanoo.
Uusia ideoita syntyy kuitenkin kokeilemalla työssä, katselemalla muita leipureita työssään ja löytämällä epätavallisia vinkkejä isoäitinsä vanhasta reseptikirjasta. Siinä menneisyys kohtaa nykyisyyden. Tuttuja makuja ja uusia ideoita, jotka antavat toisilleen vauhtia.
Tämä vanhan ja uuden välinen vuorovaikutus on osa Jelenan tunnusmerkkiä.

Jelena uskoo, että leipominen on ammatti, joka pysyy kanssamme ikuisesti. ”Kyse on pitkälti käsityötaidosta, mausta ja tunteista”, hän sanoo. Hänen mukaansa luonnollisia raaka-aineita, paikallisia tuotteita ja harkittuja reseptejä arvostetaan yhä enemmän.
Nuorille, jotka vasta harkitsevat leipurin ammatin aloittamista, Jelena antaa yksinkertaisen neuvon: se on ura, joka tarjoaa jatkuvaa kehitystä ja paljon luovuutta. ”Se on työtä, jossa luovuus on rajaton”, hän sanoo.
Rukis-leipomossa nämä ajatukset toteutuvat joka päivä. Siellä leivonnaisia valmistetaan kokemuksen, sukupolvelta toiselle siirtyvän tiedon ja halun tehdä asiat hyvin pohjalta. Olipa kyseessä sitten kakku, piirakka tai laskiaispulla, jokaisella maulla on oma tarinansa, joka alkaa kotikeittiöstä ja siirtyy tuleville sukupolville.