Nähtävyydet ja museot
Kuva: Kadi-Liis Koppel
Kuva: Mextonia

    Cinzah "Kalevipojan ensimmäinen lento"

    "Kalevipojan ensimmäinen lento" kertoo suojellusta virolaisesta merikotkasta – majesteettisesta linnusta, joka on uhanalainen ihmisen toiminnan seurauksena. Kautta historian kotkat ovat olleet voiman, johtajuuden ja vision vertauskuvia. 

    Kotkaa pidetään usein lintujen kuninkaana, taivaan hallitsijana, lintuna joka lentää muita korkeammalla. Siksi monissa alkuperäiskulttuureissa uskotaan, että kotka ovat viestinviejiä maan ja taivaan välillä, välittäjiä maisen ja ylimaallisen välillä. Niiden sanoma on uudenlainen elämä, joustavuus ja kestävyys, joilla mennään läpi vaikeiden aikojen. Ne tuovat viestiä vapaudesta ja rohkeudesta katsoa sisimpäänsä, saavuttaa se, mikä tuntuu saavuttamattomalta. 

    Cinzah toivoo että maalaus antaa rohkeutta ja voimaa, inspiroi katsojaa ajattelemaan suhdettaan luontoon ja tekojemme ympäristövaikutuksia, inspiroi luomaan taas yhteyden alkuperäiskansan näkemyksiin, joissa ihminen ja luonto ovat yhtä.

    Viron merikotka symboloi samalla myös virolaista alkuperäiskulttuuria, joka on samassa tilanteessa kuin kotka.

    Työ valmistui vuonna 2017 katutaidefestivaali Mextonian puitteissa. Teoksen maalasi uusiseelantilainen katutaiteilija Cinzah, jonka tuotannon keskeisiä teemoja ovat ympäristökysymykset ja tarinoiden eteenpäin välittäminen.

    Jaa