Christopher Nolanin Tenet vie katsojansa keskelle aivot nyrjäyttävää seikkailua, josta ei salaisia agentteja, aikamatkustamista ja eeppisiä toimintakohtauksia puutu. Teos sai ansaitusti Oscarin parhaista erikoistehosteista. Elokuvaa filmattiin seitsemässä maassa ympäri maailman – yksi kuvauskohteista oli Tallinna.
Lähde matkalle Tenetin keskeisimpien kohtausten kulisseihin ja näe naapurimaan pääkaupunki Christopher Nolanin, John David Washingtonin, Robert Pattinsonin, Elizabeth Debickin ja Hoyte van Hoyteman silmin. Lupaamme – tämä juttu ei sisällä juonipaljastuksia!
Monumentaalinen Linnahall rakennettiin alun perin monikäyttöiseksi tapahtumatilaksi. Se valmistui parahiksi Moskovan olympialaisten Tallinnassa järjestettyihin purjehduskilpailuihin vuonna 1980 ja nimettiin V. I. Leninin kulttuuri- ja urheilupalatsiksi. Linnahallin karkea ulkokuori ja vaikuttava koko tekevät siitä täydellisen lavasteen elokuvan intensiiviselle aloituskohtaukselle.
Linnahall sijaitsee sataman ja vanhankaupungin välissä – poikkea siellä vaikka heti Tallinnaan tultuasi! Perille pääsee myös raitiovaunuilla 1 ja 2 (pysäkki: Linnahall).
Vinkki! Remonttia odottava Linnahall on toistaiseksi yleisöltä suljettu. Mikään ei kuitenkaan estä ihailemasta ja ihmettelemästä sen rumankaunista ulkokuorta. Kiipeä myös portaita pitkin Linnahallin katolle katselemaan auringonlaskua tai vanhankaupungin ylle avautuvia maisemia.
Tämän näkymän tuntee jokainen Tallinnassa käynyt suomalainen – satama, vanhankaupungin tornit ja keskustan modernit pilvenpiirtäjät. Tarkkaavaisimmat leffavieraat bongaavat kuvista myös Tallinkin ja Viking Linen laivat.
Vinkki! Laivan ulkokannen ohella Tallinnan siluettia voi ihailla myös maista. Kävele tai pyöräile pitkin D-terminaalin kupeesta alkavaa Reidi teetä, etene Piritan rantatielle ja jatka vaikka Piritan uimarannalle saakka. Tallinnan edustalla järjestetään myös erillisiä maisemaristeilyjä.
Piritan rantatieltä ei voi olla huomaamatta kookasta obeliskia ja sitä täydentävää, 1960–70-lukujen neuvostoarkkitehtuuria edustavaa muistomerkkikokonaisuutta. Se omistettiin aikanaan neuvostosotilaille. Muistomerkkialueella kulkeva kävelytie ja Kuolevat lokit -niminen veistos toimivat taustana yhdelle elokuvan kryptisimmistä keskusteluista.
Paikalle pääsee myös julkisella liikenteellä. Hyppää bussiin 1A, 5 tai 8 (pysäkki: Maarjamägi) – matka keskustasta muistomerkkialueelle vie noin 20 minuuttia.
Vinkki! Maarjamäen alue on täydellinen vierailukohde historian ja elokuvien ystäville. Neuvostomuistomerkin naapurissa sijaitsevat paitsi vaikuttava kommunismien uhrien muistomerkki, myös Viron historiallinen museo ja Viron elokuvamuseo. Viimeksi mainitussa vieraili vapaa-ajallaan myös Tenetin ohjaaja Christopher Nolan.
Suomalaisen Pekka Vapaavuoren suunnittelema, rauhaa ja arvokkuutta huokuva Kumu on Viron taidemuseon päämaja, joka palvelee sekä kansallisgalleriana että nykytaiteen museona. Tenetissä Kumu esittää Oslon vapaasatamaa – Robert Pattinson ja John David Washington kulkevat museon atriumissa.
Kumu sijaitsee Tallinnan suurimmassa puistossa, Kadriorgin puistossa, jonka Pietari Suuri rakennutti lahjaksi vaimolleen Katariina I:lle. Perille pääsee raitiovaunuilla 1 ja 3 (pysäkki: Kadriorg). Pysäkiltä Kumuun on lyhyt kävelymatka, jonka voi halutessaan taittaa myös robottibussilla.
Laagna tee on vilkkaasti liikennöity moottoritie, joka yhdistää Tallinnan keskustan ja Lasnamäen, 1970–80-luvuilla rakennetun neuvostoaikaisen mallilähiön. Tenetin kuvauksia varten lähes koko tie suljettiin tavanomaiselta liikenteeltä. Lopputulokseksi saatiin eeppinen, lineaarisen aikakäsityksen kyseenalaistava takaa-ajokohtaus, jossa esiintyi myös virolaisia näyttelijöitä ja stuntteja.
Paras tapa tarkkailla Laagna teen elämää on tehdä se joltakin tien ylittävistä silloista – esimerkiksi Pae-, Lindakivi- tai Saarepiiga-sillalta. Perille vievät muun muassa bussit 67 ja 68 (pysäkit: Paesilla – Pae-silta, Kotka kauplus – Lindakivi-silta, Laagna – Saarepiiga-silta).
Vinkki! Jos haluat säästää aikaa, Valge-kadulla sijaitsevalta Kumun kakkossisäänkäynniltä on vain viiden minuutin kävelymatka ensimmäiselle Laagna teen ylittävälle sillalle. Kyseistä Pallasti-siltaa ei elokuvassa näy, mutta sillä seisten saa silti hyvän käsityksen Laagna teestä ja Lasnamäestä.
1970-lukulainen toimistorakennus, entinen oikeustalo, on tätä nykyä tyhjillään ja vierailijoilta suljettu. Sitä voi kuitenkin katsella ulkoa ja nähdä jopa kohdan, johon Wermuth-Bygningen -kyltti elokuvaa varten ripustettiin.
Tunnistatko liiketilat Pärnun maantien ja Roosikrantsi-kadun risteyksessä? Hyppää valko-punaiseen raitiovaunuun Kosmoksen pysäkiltä ja matkusta kuin Pattinson (Neil) ja Washington (elokuvan nimetön päähenkilö) konsanaan. Hyvällä tuurilla näet myös tutunnäköisen virolaisen poliisi- tai paloauton!
Pärnun maantien ja Roosikrantsi-kadun risteyksestä on vain 5–10 minuutin kävelymatka Vapaudenaukiolle ja toisessa suunnassa sijaitsevale ”Wermuth-Bygningenille”.
Raiteiden pilkuntarkka sijainti on vielä hakusessa, mutta se on varmaa, että Washingtonin kiperää tilannetta kuvaavan kohtauksen taustalla näkyvät Tallinnan vanhankaupungin kirkontornit ja siivu Telliskiven luovaa keskusta. Neuvostoaikaisessa tehdaskompleksissa sijaitseva luova keskus on tätä nykyä täynnä trendikkäitä baareja, ravintoloita, kulttuuriareenoja ja pikkukauppoja.
Osa elokuvan satamakohtauksista kuvattiin Paljassaaren satamassa, joka sijaitsee hieman Tallinnan keskustan ulkopuolella. Sataman liepeille pääsee Telliskivestä 20 minuutissa raitiovaunuilla 1 ja 2 (pysäkki: Sitsi) tai keskustasta puolessa tunnissa bussilla 73 (pysäkki: Tööstuse).
Vinkki! Rahtisatama ei ehkä ole ilmiselvin turistikohde, mutta Paljassaaren niemeltä avautuvat upeat (ja ali-instagrammatut) näkymät Tallinnanlahdelle. Paljassaaressa sijaitsee myös hiekkaranta ja uniikista merenrantakasvistostaan tunnettu luonnonsuojelualue.
Hilton-hotellin korkeimman kerroksen sviitistä avautuvat näköalat toimivat rauhoittavana taustana yhdelle monista vakavista keskusteluista Washingtonin ja Pattinsonin välillä. Pikkulinnut laulavat, että osa elokuvan avainhenkilöistä myös yöpyi samaisessa hotellissa.
Illasta tähtien tapaan
Aivan joka päivä ei avaudu mahdollisuutta ruokailla Hollywood-tähtien suosimissa ravintoloissa. Tallinnassa se on kuitenkin mahdollista. Alla listatut ravintolat saivat nauttia kuuluisista vieraista Elizabeth Debickin, John David Washingtonin, Robert Pattinsonin, Christopher Nolanin ja monien muiden illastaessa niissä kuvausviikkojen aikana.
F-hoone
F-hoone on trendikäs baari ja ravintola Telliskiven luovassa keskuksessa. Paikallisten suuresti suosima – syynä rento ilmapiiri ja rouhean tehdasmaiset puitteet.
Lee
Vanhassakaupungissa sijaitseva Lee (entinen Leib -ravintola) tarjoilee herkkuja hurmaavassa puutarhassa.
180 degrees
180° on todellinen fine dining -elämys vanhasta sukellusvenetelakastaan tunnetulla modernilla Noblessnerin alueella.