Virolaiset ja suomalaiset ovat saunakansaa. Mikset heittäisi seuraavalla Tallinnan-matkallasi löylyä jossakin näistä kaupungin yleisistä saunoista!
Tallinna saun tunnetaan sijaintinsa mukaan myös Tarton maantien saunana – se toimii Tallinnan linja-autoasemaa vastapäätä. Kyseessä on Tallinnan vanhin yhä toimiva yleinen sauna.
Vuonna 1882 valmistuneessa, aikanaan varsin modernissa rakennuksessa oli saunan lisäksi alkujaan pesula, hevostalli ja asuntoja. Historian lehdet havisevat saunan tiloissa edelleen esimerkiksi katon tiiliholvien ja kauniiden kruunuvalaisinten muodossa.
Miesten sauna on avoinna päivittäin, paitsi keskiviikkoisin. Naiset saunovat maanantaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Tilauksesta ovat käytettävissä myös saunan juhlatilat.
Mikäli saunaan tekee mieli yhtäkkiä tai saunakassi unohtui kotiin, kannattaa Tallinnan saunaan silti mennä – paikan päältä voi nimittäin ostaa koivuvihtoja, varvastossuja ja juomia sekä vuokrata pyyhettä. Otathan varmuuden vuoksi mukaan käteistä!
Raua-kadulla sijaitsevassa saunassa on löylytelty vuodesta 1936. Sauna on avoinna päivittäin, paitsi suursiivouspäivinä kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena maanantaina.
Tarjolla on miesten ja naisten saunat sekä kaikille yhteinen höyrysauna. Lisäksi omalle seurueelle voi vuokrata yksityisen tuntisaunan.
Elämyksen täydentää tietenkin paikan päältä ostettava vihta – joko perinteisestä koivusta tai eksoottisemmin eukalyptuksesta tai punatammesta sidottuna. Saunan jälkeen levätään ja tankataan raudan kemiallisen merkin mukaan nimetyssä Fe-kahvilassa.
Kalamajassa sijaitseva Kalma saun kuuluu sekin Tallinnan vanhimpiin yleisiin saunoihin. Vuodelta 1928 peräisin olevaa, komeaa arkkitehtuuria edustavaa rakennusta on korjattu vuosien kuluessa useasti – kuitenkin talon historia ja henki säilyttäen. Vaikka saunan nimi saattaa aiheuttaa vilunväristyksiä, on tosiasiassa kyseessä vain Kalamajan saunaa tarkoittava lyhenne.
Miesten ja naisten saunat ovat avoinna joka päivä. Miehet kylpevät puulämmitteisessä saunassa ja höyrysaunassa, naisten saunaa lämmittää sähkökiuas. Lisäksi kaikilla on mahdollisuus jäähdytellä pienessä uima-altaassa.
Seurueet voivat vuokrata yksityiskäyttöön isomman tai pienemmän tuntisaunan. Suuresta tuntisaunasta löytyy myös uima-allas.
Janoisille myydään saunassa virvoitusjuomia, lisäksi saatavilla on saunatarvikkeita.
Kalamajassa sijaitsee myös toinen kiinnostava löylykohde, nimittäin vaudeville-tyylisen Heldeke!-klubin sauna. Sähkösauna lämpiää keskiviikkoisin ja sunnuntaisin – molempina päivinä on tarjolla kaksi kaksituntista sekasauna-aikaa.
Sekasaunassa saunotaan alasti, uima-asussa tai pyyhkeessä – miten kukakin parhaaksi katsoo. Kainoimmille lienee aiheellista huomauttaa, että myös pukuhuone on kaikille yhteinen. Sekasauna on kuitenkin ihanteellinen mahdollisuus päästä löylyihin yhdessä vastakkaista sukupuolta olevan seuralaisen kanssa.
Saunapäivinä avoinna olevasta baarista voi ostaa juomia myös lauteilla nautittavaksi. Vilvoittelemaan pääsee puolestaan viileään uima-altaaseen.
Heldeke!-saunaa voi vuokrata myös yksityiskäyttöön.
Igluparkin näyttävät iglusaunat sijaitsevat meren rannalla Noblessnerissa. Kymmenen löylyttelijää mahduttavia saunoja vuokrataan tuntihintaan vähintään kahdeksi tunniksi kerrallaan. Hintaan kuuluvat myös pesutarvikkeet.
Hyvät löylyt ja yksityiselle terassille puhaltava virkistävä merituuli takaavat rentouttavan saunaelämyksen, jonka voi viimeistellä pulahduksella mereen vuodenajasta riippumatta.
Saunan jälkeen kelpaa syödä jossakin Noblessnerin monista ruokapaikoista. Tarjolla on kaikkea Michelin-ravintolasta aasialaisiin makuihin, yhteisölliseen bistroon ja olutravintolaan.
Edellä mainittu olutravintola, Põhjala Tap Room, tarjoilee hyvää ruokaa, panee olutta – ja vuokraa myös omaa yksityissaunaansa!
Sauna on vuokrattavissa ravintolan aukioloaikoina. Moderneihin tiloihin mahtuu kahdeksan vierasta, joiden käytössä on saunan ja suihkujen lisäksi vilvoittelutila sohvineen ja tuoleineen.
Põhjala Tap Roomisssa saunomiseen kannattaa mahdollisuuksien mukaan yhdistää myös panimokierros ja maittava ateria ravintolan puolella.
Miten saunassa käytiin ennen vanhaan? Viron ulkoilmamuseossa lämmitetään Pulgan talon sauna jokaisen kesäkuukauden kolmantena torstaina. Noin klo 12–16 välisenä aikana tutustutaan savusaunan lämmitykseen ja vanhaan saunakulttuuriin.
Tiesitkö, että…?
Virossa on yhteensä reilut 100 000 saunaa, mikä tarkoittaa yhtä saunaa jokaista 13 virolaista kohden. Sauna on 27 prosentissa omakotitaloista ja 11 prosentissa kaikista (vähintään kolmikerroksisissa taloissa sijaitsevista) kerrostaloasunnoista. Monilla on sauna myös kesämökillä, lisäksi Virossa on yleisiä saunoja sekä paljon kuntosalien, uimahallien ja muiden julkisten tilojen saunoja.