

Mitä tehdä Tallinnassa? Paikallisten nuorten suositukset
Millainen Tallinna on niille, jotka asuvat kaupungissa oikeasti? Viime kesänä Tallinnan matkailuneuvonnassa työskenteli seitsemän reipasta nuorta, jotka auttoivat turisteja matkailusesongin huippukautena jakamalla informaatiota ja suosituksia. Nyt he vievät sinut kotikaupunkinsa suosikkikolkkiin ja esittelevät paikkoja, joissa he itse syövät, käyvät kahvilla, nauttivat kulttuurista, liikkuvat ja viettävät aikaa ystäviensä kanssa. Täältä löydät niin kahviloita ja kulttuurikohteita kuin viihtyisiä kaupunkitiloja, joihin he palaavat yhä uudelleen.
Tutustu Tallinnaan paikallisten silmin ja löydä seuraava suosikkipaikkasi!
Frederik, 18 – Rotermannissa tapahtuu aina jotakin
Frederik on tyylitietoinen nuori mies, jonka kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat muodin lisäksi myös arkkitehtuuri, historia ja musiikki. Hän pitää myös ruoanlaitosta, minkä vuoksi hän tietää erittäin hyvin, mistä päin Tallinnaa voi löytää mieleenpainuvia kulinaarielämyksiä.
”Voisin viettää tunteja Rotermannissa. Oikeastaan haluaisin asua täällä”, sanoo Frederik. Arkkitehtonisesti silmiinpistävän modernien rakennusten välissä järjestetään mielenkiintoisia tapahtumia. Rotermannilla on mukava viettää aikaa ystävien kanssa ja tehdä ostoksia, ja siellä sijaitsee myös hänen suosikkikahvilansa RØST. Paikallisten rakastaman kahvila-leipomon viehätysvoima perustuu yksinkertaisuuteen – laadukkaan, vastapaahdetun kahvin kanssa tarjotaan paikan päällä valmistettuja leipiä ja leivonnaisia. ”RØSTin kanelileivosten tuoksulla on minuun erityinen vaikutus, jota on vaikea ohittaa”, Frederik virnistää.
Kaivatessaan välipalakseen hieman tuhdimpaa ateriaa hän suuntaa Sangan voileipäbaariin, joka on ennakkoluulottoman menunsa sekä rennon ja välittömän ilmapiirinsä ansiosta noussut yhdeksi alueen suosituimmista ruokapaikoista. ”Sisäinen kulinaristini pääsee täällä tutustumaan vetäviin makuyhdistelmiin, joita voin myöhemmin kokeilla myös kotona ja muokata mieleni mukaan”, hän lisää.
Frederikin kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras kevyt ateria: Sanga
- Paras kahvi: RØST
- Paras museo: Viron nykytaiteen museo (EKKM)
Getter, 25 – Hyvät kahvilat ja paikalliset suosikit kulttuuritarjonnallisesti monipuolisessa Pohjois-Tallinnassa
Katutaidetta pursuilevat Telliskiven luova keskus ja asematorin ympäristö inspiroivat taiteesta pitävää Getteriä luoden samaan aikaan miellyttävän ja elävän kaupunkitilan, jossa voi viettää aikaa ystävien kanssa.
Getter jakaa ihannepäivänsä reseptin: ”Tykkään aloittaa aamuni Haruun matchalla, joka on mielestäni yksi kaupungin parhaista. Haen sen rinnalle tuoreen pullan Karjase Sai -leipomosta, ja sitten on kaikki tarvittava olemassa päivän positiiviseen aloittamiseen.”
Karjase Sailla on itse asiassa vielä yksi leipomo – heidän ensimmäinen ja alkuperäinen toimipaikkansa Telliskiven pohjoispuolella, Põhjalan tehtaalla. Getter suosittelee lämpimästi vierailua Põhjalassa. Leipomoon pääsee Telliskivestä mukavasti ja nopeasti myös raitiovaunulla. Karjase Sai -kahvilan lisäksi siellä toimii myös kirjakauppa sekä useita taidestudioita, kauppoja ja ravintoloita.
”Põhjalan kulttuuritehdas on minulle paikka, jossa ei tarvitse kiirehtiä minnekään – voi vain olla, nauttia ympäristöstä ja antaa päivän kulua omassa tahdissaan”, Getter sanoo.
Getterin kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras matcha: Haruu
- Mielenkiintoisin luova keskus: Põhjalan tehdas
- Herkullisimmat leivonnaiset: Karjase Sai
Sander, 24 – Vanhan kaupungin historiallinen tunnelma ja herkulliset makuelämykset
Lupsakanpuoleisen ja historiasta pitävän Sanderin mielestä Tallinnan keskiaikainen vanhakaupunki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Jos Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvassa keskiaikaisessa kaupungissa seikkaillessa alkaa hiukoa, Sanderilla on suositella useita paikallisia mielipaikkojaan.
Lettubaari Kompressor on todellinen legenda vanhankaupungin ravintoloiden keskuudessa. Sieltä saa Tallinnan suurimmat, täytetyt ohukaiset hämmentävänkin edulliseen hintaan. ”Paikalle kannattaa saapua ajoissa – viikonloppuisin Kompressorin ovella on usein jo ennen avaamisaikaa pitkä jono”, Sander hymähtää.
Jälkiruoaksi Sander suosittelee poikkeamista Karu Talu -kahvilaan, jossa myydään suuria, suussa sulavia keksejä. ”Ne ovat niin suuria, että yksi keksi riittää helposti jaettavaksi ystävien kanssa”, sanoo Sander.
Jos kaupunkiin tutustuminen on vienyt iltaan mennessä voimat, kannattaa suunnata Hell Hunt -pubiin palautumaan hyvällä ruoalla ja juomalla.
Historiasta kiinnostuneena Sander suosittelee vierailua Vabamussa, miehitysten ja vapauden museossa. ”Se on paikka, joka auttaa ymmärtämään Viron kansan historiaa, meidän vapautemme arvoa ja sitä, miten menneisyys on muovannut nykypäivää”, hän toteaa.
Sanderin kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Suurimmat letut: Kompressor
- Paras pubi: Hell Hunt
- Kiehtovin museo: Vabamu – Miehitysten ja vapauden museo
Karl, 20 – Kulttuuri, vehreys ja raitis ilma Kadriorgissa ja Piritalla
Aktiivinen urheilumies Karl rakastaa liikuntaa ja arvostaa Piritan ja Kadriorgin vehreyttä ja avaruutta. ”Tallinnassa pidän erityisesti siitä, kuinka saumattomasti kaupunki, meri ja luonto yhdistyvät”, Karl pohtii kotikaupunkiaan.
Piritan ja Kadriorgin yhdistää kaunis kävelykatu, jossa on mukavasti tilaa niin jalankulkijoille ja lenkkeilijöille kuin pyöräilijöille ja rullaluistelijoillekin. ”Kävelykadulta avautuu upea näkymä Tallinnan vanhaankaupunkiin – se on yksi niistä paikoista, joita kaipaan myös silloin, kun olen poissa Tallinnasta”, Karl sanoo.
Karl kehottaa vierailemaan myös Kadriorgin puistossa ja sen museoissa. 1600-luvulla perustettu julkinen puisto on Tallinnan vanhin, ja samalta ajalta on peräisin myös barokkityylinen Kadriorgin palatsi. Alun perin tsaari Pietari I:n perustamassa kesäresidenssissä toimii nykyään Kadriorgin taidemuseo.
Jos vatsa alkaa kurnia raittiissa ilmassa ja kulttuurielämysten parissa, Karl suosittelee suuntaamaan ilmapiiriltään kodikkaaseen ja maukkaita ruokia tarjoavaan Kalevin purjehdusklubin ravintolaan. ”Tämä on paikka, johon tulen mielelläni sekä ystävien että perheen kanssa. Täällä on mukava viettää aikaa yhdessä ja nauttia ympäristöstä”, Karl lisää.
Karlin kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras näkymä kaupunkiin: Piritan kävelykadulta
- Paras puisto: Kadriorg-puisto
- Paras museo: Viron historiallinen museo Maarjamäen linnassa
Carmen, 18 – Vanhan kaupungin valloittavat makuelämykset ja Kadriorgin puiston taide-elämykset
Carmen on monipuolisia kiinnostuksen kohteita omaava nuori nainen, jota kiehtovat yhtä lailla sekä teknologia, taide että luonto. Tallinnan vanhassakaupungissa hän nauttii löytäessään paikkoja, joissa historiallinen ympäristö yhdistyy nykyaikaisiin ratkaisuihin ja kulttuuriin.
Carmen suosittelee makean ystäville käyntiä Gelato Ladies -jäätelöbaarissa, jonka käsintehtyä italialaistyylistä jäätelöä hän itse rakastaa. ”Suosikkini on pistaasijäätelö. Paikan terassi on lisäksi vielä niin ihastuttava paikka jäätelön nauttimiseen ja hetkeksi rentoutumiseen”, Carmen lisää.
Carmen juo myös silloin tällöin suosittua kuplateetä, ja hänen suosikkeihinsa kuuluvatkin Tallinnassa sijaitsevat Bobakoda ja Crazy Bubble.
”Yhtä suosikkimuseota on vaikea valita, sillä jokainen tarjoaa omaa taidettaan ja omat tarinansa. Mutta jos minun pitäisi nimetä yksi, suosittelisin taidemuseo Kumua”, Carmen toteaa.
Kadriorgissa sijaitseva, virolaiselle taiteelle omistettu museo tarjoaa laaja-alaisen katsauksen paikallisen taiteen kehitykseen, ja vaihtuvat väliaikaiset näyttelyt tekevät jokaisesta vierailusta ainutlaatuisen.
Carmenin kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras jäätelö: Gelato Ladies
- Paras kuplatee: Bobakoda / Crazy Bubble
- Paras taide-elämys: Taidemuseo Kumu
Liisa, 20 – Kahvilat ja valokuvataide Telliskivessä
Liisan kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat tanssi, psykologia, matkustaminen ja visuaalisen sisällön luominen. Ei siis ihme, että yksi hänen suosikkialueistaan Tallinnassa on luovaa energiaa pursuava Telliskivi.
Hyvää kahvia etsiville Liisa suosittelee The Brick Coffee Roastery -paahtimoa, jossa kahvipavut paahdetaan paikan päällä ja valikoima ilahduttaa vaativampiakin kahvin ystäviä. ”Suosikkijuomani täällä on ehdottomasti Kohuke”, Liisa kertoo. Kahvijuoma on saanut nimensä Virossa rakastetun rahkaherkun mukaan. ”Se on makea ja todella herkullinen, aivan kuin oikea kohuke, ja näyttää tosi hienolta.”
Nälän yllättäessä hänen varma suosituksensa on F-Hoone, yksi Telliskiven tunnetuimmista paikallisten suosikeista. Ravintolassa viihtyisään tunnelmaan yhdistyy erinomainen hinta-laatusuhde.
Tallinnassa vierailevia Liisa kehottaa varaamaan aikaa myös Fotografiskaan tutustumiseen. Kansainvälisesti tunnettu valokuvataidekeskus on yksi hänen suosikkipaikoistaan, ja vaihtuvat näyttelyt antavat aina syyn palata. ”Bonuksena rakennuksen ylemmistä kerroksista avautuu hienoja näkymiä sekä Pohjois-Tallinnan että vanhankaupungin suuntaan”, Liisa lisää.
Liisan kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras kahvipaahtimo: The Brick Coffee Roastery
- Paras paikallinen ravintola: F-Hoone
- Paras paikka nauttia valokuvataiteesta: Fotografiska
Leila, 25 – Monipuolinen kaupunkiluonto ja maittavat leivonnaiset
Espanjalaistaustainen Leila on kesäisen valoisa ja iloinen nuori nainen, joka arvostaa nykyisessä kotikaupungissaan erityisesti sen luontoa sekä upeaa ruoka- ja kahvilakulttuuria.
Leila aloittaa päivänsä usein Bekkerin leipomossa, joka sijaitsee Pohjois-Tallinnan kaupunginosassa. Paikallisten rakastama kahvila tarjoaa herkullisia kahveja ja matchoja, mutta erityisesti Bekkerin tuotteista arvostetaan sen rinkeleitä ja leivonnaisia. ”Tämä on superkodikas paikka”, Leila kehuu. ”Ja täällä leivokset on yksinkertaisesti suussa sulavia.”
Tallinnan vehreys ja raikas ilma ovat Leilalle hyvin tärkeitä, ja Ötökkäväylä, entisen voimalinjan paikalle rakennettu viherkäytävä, on hänen mielestään suurenmoinen paikka kävelylle ja kaupunkiluonnon ihailulle. Ötökkäväylän alku sijaitsee vain muutaman askeleen päässä Bekkerin leipomosta, ja noin 1,5 kilometrin pituinen reitti vie suoraan Stroomin hiekkarannalle.
Merta ja luontoa arvostavia Leila suosittelee suuntaamaan myös Pikakarin rannalle ja sen läheltä alkavalle Paljassaaren vaellusreitille. Pidemmille luontokävelyille hän suuntaa Pääskülan suolle, jossa lautatiet ja luontopolut vievät kaupungin hälinästä aivan toisenlaiseen ympäristöön.
Sateisella säällä Leila suuntaa mielellään tekemään löytöjä asematorille. Vilkkaassa torikeskuksessa voi maistella jännittäviä katuruokia eri puolilta maailmaa tai vaikkapa tehdä ostoksia kierrätys- ja vintagekaupoissa, joita torilla on varsin paljon. ”Löydän täältä aina jotain mielenkiintoista”, Leila vakuuttaa hyväntuulisesti.
Leilan kolme suosikkikohdetta Tallinnassa:
- Paras kätketty helmi: Ötökkäväylä
- Parhaat leivonnaiset: Bekkerin leipomo
- Paras rantareitti: Pikakarin ranta ja Paljassaaren luontopolku





