Nähtävyydet ja museot

    Neitsyttorni

    1300-luvulla alun perin puolustustorniksi rakennettu Neitsyttorni on kokenut vuosisatojen kuluessa useita muutostöitä. Torni on palvellut niin asuinrakennuksena kuin kahvilanakin. Nykyään tornissa sijaitsee yhdistetty museo ja kahvila, jossa voi tutustua tornin monipuoliseen historiaan sekä nauttia kauniista maisemista ja maistuvista tarjoiluista. Neitsyttorni on osa Kiek in de Kökin linnoitusmuseota

    Keskiajalla torni tunnettiin päällikkönsä Hinse Meghen mukaan Megedetornina. Myöhemmin nimi muotoutui saksankieliseksi Mädchenthurmiksi, viroksi Neitsitorniksi eli suomalaisittain Neitysttorniksi. 
    Alkujaan puolustuskäytössä olleesta nelikulmaisesta Neitsyttornista tehtiin 1700-luvun lopulla kaksikerroksinen asuintalo, jossa asuivat ja työskentelivät lukuisat Viron kulttuurihistoriasta tutut henkilöt, heidän joukossaan taiteilijat Kristjan ja Paul Raud. 1980-luvulla torniin avattiin kahvila, joka nousi tallinnalaisten keskuudessa kulttimaineeseen.  

    Nykyään Neitsyttorni palvelee museona ja kahvilana. Tornissa on esillä Tallinnan 1920–30-lukujen kahvilakulttuurista ja makeisvalmistajista kertova näyttely. Lisäksi tornissa voi tutustua sen lähihistoriaa esittelevään valokuvanäyttelyyn. Kahvilasta avautuvat upeat näkymät Tanskan kuninkaan tarhaan ja alakaupunkiin. Tornista pääsee kaupunginmuuria pitkin myös Tallitorniin ja Veräjätorniin (Väravatorn). 

    Tanskan kuninkaan tarhassa sijaitsevan pääsisäänkäynnin lisäksi museoon pääsee myös Kiek in de Kökin tykkitornin kautta. 

    Tallinn Cardilla ilmainen.
    Jaa

    TripAdvisorissa® annetut arviot

    TripAdvisor logo tripadvisor rating 4.0 of 5

    perustuu 103 arvioon

    • Pricey entrance

      tripadvisor rating 4 of 5
      marraskuu 24, 2019 Kirjoittaja: ShavyB

      There were two different price 10€ for the four towers only and 14€ for a combination ticket - Four towers plus Bastion tunnels. We only pay for the towers and walkthrough the wall although it was... Lue lisää kommentteja

    • Interesting Museum; Connects to Kiek in de Kök Museum and Bastion Tunnels

      tripadvisor rating 4 of 5
      elokuu 6, 2019 Kirjoittaja: YO_LOOK_AT_ME

      It was a very interesting museum and its connected to the Kiek in de Kök Museum and Bastion Tunnels which takes you thru the history of the use of the tunnels, etc. Overall, worth a visit.

    • A view from the top of the walls

      tripadvisor rating 5 of 5
      heinäkuu 2, 2019 Kirjoittaja: meryll83

      For a small charge we were able to climb the tower and walk along the town walls - a fun experience and worth doing.